29 kesäkuuta, 2013

Viimeinen pari uunista ulos

Tihkusade lähti uutta kotia kohti. 
Sai aivan ihanat ihmiset ympärilleen ja yhden puikkonokka kaverinkin.
Kiitos Henna ja Nico.



26 kesäkuuta, 2013

Terveisiä maailmalta

Nyt ensinnäkin iso kiitos teille pennun ostajille ja siitä ,että olette jaksaneet meitä.
Lupasimmehan ettemme jokapäivä soita vain se jokatoinen :)

Ihanaa palautetta olemme saaneet siitä miten reippaita  ja rohkeita pennut ovat olleet.
Pikemminkin kuulunut miten itsepäisiä pennut ovat ja se on hyvä, 
muistakaa vain myös itse olla johdonmukaisia.
Erään ostajan sanoin
"Etsin just TOKO-ryhmää minne mahduttaisi tossa loppu kesästä,
on meinaa itsepäinen koira, mutta niin on emäntäkin.."

Reippaiden pentujen etten olemmekkin yrittäneet tehdä kaikkemme.
Ei ole kenellekään tullut mitään isompia pelkoja vastaan, pienetkin jännitykset menneet 
ohi nopeasti tutustumalla asiaan. Kaikilla ei edes ole tullut jännittäviä asioita vastaan.

Pennut ovat uusissa kodeissaankin saaneet jatkaa aivan loistavaa elämää 
tulevaisuutensa kannalta. Ovat nähneet toisia koiria, kissoja erilaisia ihmisiä.
Päässeet reissaamaan osa autolla, asuntoautolla, veneellä, junalla. 
Ovat olleet mökkeilemässä, grillailemassa, kyläilemässä, kahlailemassa vedessä.
Osa saanut elää remontin äänien keskellä, ovat harjoitelleet tokoa, 
menossa tokokurssille ja paimennuskurssiakin edessäpäin näkyy.
Kiitos Teille!

Ja muistakaa ne kotikoirankin terveiset ovat kultaa arvokkaampia,
se miten menee ei ne kisatulokset <3

Kyo "kio" (Edwick)




Helmi (Helmi-Orvokki)




Rölli (Sir. Simo)


Esmé (Piirto)





Lupasin lisäillä lähtemiskuvaa vielä myöhemmin joten tässäpä tämä


Kaikkea hyvää Aatu pojalle nykyään Pepe ja kuulumisia vastaanotetaan aina mielellään <3

21 kesäkuuta, 2013

Hyvää Juhannusta!

Yksi narttu vielä häärää Annen jaloissa. Tihku opettelee kovasti koirantaitoja ja elämää. 
Vauhtia ei tältä neidiltä puutu. Iloinen ihana pakkaus <3

Aatu poika lähti eilen omaan kotiin, läksiäis kuva tulee myöhemmin. 
Poika oli kyllä niin selkeesti ottanut oppia Bonolta mallintoimissa, saatiin mahtavat juhannus kuvat.

Oikein rentouttavaa juhannusta kaikille ja olkaa kiltisti!







16 kesäkuuta, 2013

Simppa ja Piirto lentää pesästä

Sitten on Sir. Simon vuoro lähteä Marinan ja muun perheen matkaan


Piirto pääsee nauttiman prinsessan päivistä Senjan kanssa



Kiitos kovasti teille ja ollaan yhteyksissä <3

13 kesäkuuta, 2013

Edwick ja Sohvi matkalla maailmalle...

Edwick lähti kohti hurjia seikkailuja Miran ja Ilkan kanssa.


  Sohvi lähti Laurin ja Veeran kainalossa kotia kohti.


Kiitos teille kaikille! Kuulumisia ja kuvia vastaan otetaan mielellään ja kylään saa tulla <3

10 kesäkuuta, 2013

Marketanpuistossa pentujen kanssa

Suunnitelmissa on ollut koko ajan, että pentujen kanssa käydään marketan puistossa.
Helmi-Orvokki nykyään siis pelkkä Helmi ikävä kyllä kerkesi lähtemään uuteen kotiin jo
ennen tätä käyntiä. Tai siis toisinsanoen ikäväkyllä tämä käynti olisi pitänyt toteuttaa jo aikaisemmin :)

Pennut matkustivat hyvin ja saivat olla kevythäkissä varjossa. Yksitellen sitten pääsivät 
maailmaa tutkimaan. Olipa siellä kaikkea ihmeteltävää, traktoria peräkärryineen ajelemassa, 
makkara- tai siis jauheliharuutua ja hihnakävelyä kaikille. Tietenkin vapaana juoksua ja posetusta :)
Reippaita kakaroita ovat <3

Ensin Aatusta kuvia






Edwick







Piirto






Sir.Simo 







Sohvi






Tihku









09 kesäkuuta, 2013

Ruisleipärallia...

Sunnuntaina pojat löysivät jotain toodella kivaa. Pudonneen ruisleivän puolikkaan.
Tästä syntyi mahtava leikki nimeltään ruisleipäralli! Ensin Aatu juoksutti muita. Kun leipä vahingossa
putosi, niin Simppa oli nopea ja nappasi leivän. Ralli jatkuu. Edwick otti viimeisenä juoksuttajan vuoron.
Lopulta leipä oli pieninä murusina ja ai että oli hyvää!

Liian nopea kuville :D

Juostaan korvat hulmuten!

Kyllä ne perässä tulee..

Haa ja osat vaihtuu!

Voi ei Edwick saa sen..

Ja ralli jatkuu..

Ette muuten ota tätä!