28 marraskuuta, 2011

Uusi viikko alkaa hiljaisesti

Eipä me sitten sunnuntaina päästykkään Sidiä ja Jonnaa näkemään, meillä sairastetaan. Jiri tuli kipeäksi lauantaina, toivottavasti paranee ennen viikonloppua tai muuten jää menemättä sunnuntaina Voittajaan ja lauantain luvattu korvien liimaus täytyy peruuttaa.

Jack aloitti viime yönä oksentamaan ja on tämän päivän ollut vaisunlainen poika, nyt on tämän huushollin pojat kipeinä, niin ihmis-kuin koirapojatkin.

26 marraskuuta, 2011

Kulunut viikko

Mitään ihmeen erikoista ei ole tapahtunut, joten pikainen päivitys.
Tuhti neitin vierailu Paulan luona on päättynyt itse asiassa jo torstaina lähti pikku puikkonenu kotiin.
Treenailtu ollaan tottista ja tänään pääsi Jack myös mukaan. Tän viikon treenit on mennyt yllättävän hyvin Krisu on ihan innnoissaan tehnyt hommia ja edistys on ollut huimaa, aikaisemmin ongelma ollut katsekontaktin tippumisessa, mutta nyt homma meni tosi hyvin vaikka tehtiin pitkiä seuraamiskaavioita.
Maahan menossa Krisun ongelma on vieläkin se, että tyttönen tahtoo mennä vähän "mutkalle", etupää kiertyy aina oikealle jos ei ihan kokonaan ohjaa kädellä..

Jackin kanssa ihan perus settiä, palkkaus on paras tehdä makupalalla tai mulla ei kohta ole käsiä. Vihdoin kun olen sanut kaverin leikkimään niin sehän innoissaan tulee jatkuvasti käsille ja kuumuu kovasti lelu palkasta.
Treenin alussa vähän leikkiä että saa vauhtia ja sitten treenin lopuksi leikkiä.

Paula ja Bono treenasi agiin, ohjausta ja Bonolle katsetta esteisiin sekä hyppyjä, Bonolla vauhtia riittää kyllä tuohon lajiin. Vuoden vaihteessa pari onkin menossa agikursille.

Ja ihanaa huomenna nähdään Sid ja Jonna :)

19 marraskuuta, 2011

Tuhtin stadi kierros





Nyt kun Tuhti on juoksujen takia ollut hoidossa meillä niin päätettiin sitten lähteä tyttelin kanssa stadiin käymään.



Käynnin tarkoitus oli nähdä kuinka Tuhti suhtautuu uusiin ja outoihin asioihin ilman lauman tuomaa turvaa. Suureksi osaksi arkielämässä Tuhti ei paljon liiku ilman "henkivartija" Oden seuraa ja haluttiin tietää kuinka paljon Tuhtin rohkeudesta on Oden tuomaa turvaa ja samalla toki totuttaa tytteliä uusiin asioihin.





Tuhtin rohkeus on tosiaan Tuhtin rohkeutta ei sitä pelottanut liikkuminen oudoissa paikoissa, liukkailla alustoilla, junien ohi ovien avautuessa yhtäkkiä, liikenne ei kauhistuttanut ei ratikat eikä muut.







Ainoa mikä tuotti pientä pohdintaa oli sadevesikaivojen kannet ja oviritilät, niihin suhtauduttiin hyvin varovaisesti ja niitä sitten ihmeteltiin porukalla.

Niistäkin sitten kuitenkin mentii ettei ne sen suurempaa ongelmaa tuottanut.


Reissu aloitettiin rautatieasemalta, siellä on niin hyvä harjoitella kun siellä on jos vaikka mitä ääntä, lattiapintaa, rappusta ja kulkijaa.


Aseman jälkeen käytiin kadulla kävelemässä ja täytyihän sitä käydä eduskuntatalon portailla katselemassa, ei se Tuhtia haitannut vaikka muutaman portaan joutui kiipeämään ylös ja alas.











Mukava reissu ja ennen kaikkea reipas koiran alku. Hyvä Teija!!!

















17 marraskuuta, 2011

Taas on tapahtunut

Aikaa on taas edellisestä päivityksestä ihan hurjasti ja tässä sälissä ollaan keretty tekemään kaikkea hauskaa.

Koko poppoo on omaksi huviksi treenaillut hakua ja kyllä se on koirien mieleen Bono on siinä ihan haka ja Krisu tykkää myös, Jack oivalsi asian tosi äkkiä ja tekee homman yllättävän tarkasti kun miettii ettei tälläisiä itsenäisiä hommia poika ole juurikaan tehnyt (olisikohan vähän laiska)
Sen kummemin en itse ainakaa ala hakua treenaamaan, koska en pysty olemaan oikeastaan kunnolla kenellekkään sitten maalimiehenä, kuusen alla kyykistely kun johtaa siihen, että mut saa tosiaan hakea sieltä pois. Tuo kroppa kun ei oikein kaikkiaan tykkää noista lääkityksistä ja alkaa kai olemaan mun kanssa erimieltä siitä ollaanko notkeita ja ripeitä vaiko ei :D

Tottista ollaan treenattu ihan normisti, tosin tuossa oli väliä ettei päästy oikeen käymään kunnolla treenaamassa, tää syksyn samperi on aiheuttanut meille enemmän ja vähemmän huoltä milloin kenenkin terveydessä, toivottavasti nyt menee parempaan suuntaan.

Bono pojalla alkaa olla korvan hoidot jo ohi ja kaveri on paratunut hyvin.

Pikku-neiti Tuhti ei sitten olekkaan enään pikku-neiti vaan ihan jo akka, tytsyllä alkoi juoksut tuossa marraskuun alussa ja nyt neito on Paulalla hoidossa, kun sijoituskodissa Teijalla alkoi olemaan liian äänekästä konserttia ettei yöunista oikeen tainnut tulla mitään.
Onhan se Odenkin kannalta mukavampaa kun ei toinen ole siinä kiusaamassa.

Bono otti kaverin mukavasti vastaan vähän se ahdistelee Bonoa välillä liikaa ja Bonsku on vähän sitä mieltä, että menehän lyyli kauemmaksi, kun ei tää homma mun kans toimi kuitenkaa.
Aika tättähäärä Tuhti nyt on, se on kuitenkin ihan hyvä, että sukupuoli vietti on kunnossa neitillä :)

Jackillä kävi naisvieraita ja oli kyllä niin ihanan herttainen lady että oksat pois, todellinen merle kaunotar. Nyt sitten jännätään. Että sitten vaan peukut ja varpaat ja hiukset pystyyn!!